Lähetä tuotetta koskeva kysymys

Jos haluat lähettää meille tätä tuotetta koskevan kysymyksen, täytä kaikki tähdellä (*) merkityt kentät ja napsauta "Lähetä".

Anna Paldar: Mustan kiven varjo
25,00

ISBN: 978-952-7344-14-9
Kirjastoluokitus: 84.2

"Jotkut asiat on kenties parempi unohtaa. Ja sen viimeisen salaisuuden hän vie mukanaan hautaan."

Syrjäisellä maatilalla on tapahtunut järkyttävä veriteko, jonka tekijää ei ole koskaan saatu kiinni. Aikojen saatossa tila on myyty, ja rikos hautautunut.

Kun vuosia asumattomana ollut maatila yllättäen tulee myyntiin huutokaupassa, erilleen ajautuneen omistajasuvun jäsenet havahtuvat. Pitäisikö tila hankkia takaisin suvun omistukseen? Motiivien taustalta paljastuu kauan vaiettujen salaisuuksien kudelma. Mitä oikein tapahtuikaan heinäkuussa 1947?

Mustan kiven varjo on monikerroksinen, taitavasti eri aikatasoille punottu trilleri, joka antaa vahvaa eläytymispintaa lukijalle. Juonenkäänteet ovat yllätyksellisiä mutta samalla uskottavia.

Mikään ei ole lopulta sitä miltä pinnalta näyttää.

Anna Paldar on kirjoittanut taidokkaan ja hypnoottisella tavalla painajaismaiseksi kasvavan trillerin. Esikoisteos on vakuuttava osoitus Paldarin kertojantaidoista.


Kysymyksesi meille
Nimi
Puhelin
Jos annat myös puhelinnumerosi, voimme halutessasi soittaa sinulle takaisin.
Sähköpostiosoite *
Kysymys *

Tietosuojakäytäntö: Tässä annettuja tietoja käytetään vain tähän kyselyyn vastaamiseen. Kyseisiä tietoja ei käytetä koskaan mihinkään muihin tarkoituksiin. Lisätietoja: Tietosuojakäytäntö.